Vastine Yle Perjantain tekemään videoon.
Vaikka saisin, niin koskaan ei tulisi tilannetta jossa huutaisin asiakkaillemme, en lapsille, enkä vanhemmille.
Voin kannustaa vanhempia kohtaamaan lapsen mielipahan, kertoa, että myös negatiiviset asiat kuuluvat elämään. Että lapsen raivon ja pahan mielen voi kohdata rauhallisesti ja sanoittaen, näin lapsi oppii ymmärtämään tunteitaan ja hallitsemaan niitä.
Huutamalla ei saavuta mitään, eivät lapset, eivätkä aikuiset.
Jos nimikoimattomat vaatteet harmittaisivat minua voisin kertoa, että nimikointi helpottaa työtämme ja vähentää sitä riskiä, että vaatteet tai kumpparit menevätkin kaverin jalassa väärään kotiin. Mutta jos vanhempi kyselee niska kireänä kumppareiden perään, miettisin ehkä, että onkohan vanhempi väsynyt, tai oliko töissä huono päivä. Ja lupaisin selvittää kumppareiden kohtalon heti huomiseksi.
Meillä päivähoidossa on paljon tärkeitä tehtäviä. Vietämme pienten ihmisten kanssa siinä seitsemästä yhdeksään tuntia. Sinä aikana kohtaamme monenmoisia tilanteita, harjoittelemme tunteiden hallintaa ja ei-sanaakin aina välillä. Yleensä kuitenkin pyrimme kannustamaan ja ohjaamaan esimerkiksi kävelemään juoksemisen kieltämisen sijaan. Joskus aikuisen tehtävä on aiheuttaa mielipahaa, esimerkiksi silloin, kun lapsi kerta toisensa jälkeen kiipeää tuoliin, josta on vaarassa pudota. Silloin lempeä, mutta napakka "ei" ja lapsen estäminen on paikallaan.
Myös huomion ohjaaminen toisaalle on hyväksi havaittu keino.
Jos vanhempien on vaikea tuottaa pettymyksiä lapselleen, keskustelemme asiasta kasvatuskumppanuuskeskustelussa, muistaen kuitenkin sen, että vanhemmat vastaavat viimekädessä lapsistaan ja heidän kasvattamisestaan. Arvostamme perheiden kasvatusnäkemyksiä.
Vanhemmat esittävät meille silloin tällöin toivomuksia. Me olemme valinneet ammattimme palvelualalta ja siksi teemme parhaamme vanhempien toiveiden suhteen. Jos toivomukset tuntuvat kohtuuttomille täyttää päivähoidon arjessa, kerromme siitä vanhemmille ja yritämme yhdessä miettiä, miten asian voisi hoitaa kaikkia tyydyttävällä tavalla.
Retkiä me rakastamme. Mikä onkaan mukavampaa, kuin päästä lasten kanssa luontoon. Kun jokaiselle aikuiselle on määritetty omat lapset, joista hän retken aikana huolehtii, ei retkestä tule kaaosta, vaan kaikille mukava hetki. Joskus on mukava ihmetellä maailmaa myös päiväkodin porttien ulkopuolella. Ja jos retkeily ei onnistu koko ryhmän kanssa, niin aina voi retkeillä pienryhmissä, jolloin valvonta on helpompaa.
Nukkua meillä ei ole pakko, sovimme vanhempien kanssa yhdessä, että jokainen lepää sovitun ajan ja sitten herättelemme hellästi ne, jotka eivät saa nukkua koko kaksituntista. Kerromme toki vanhemmille myös sen, että päivälepo on tärkeä asia kehittyvän ja kasvavan lapsen elämässä. Sen aikana päivän aikana nähdyt ja koetut asiat siirtyvät taidoiksi.
Minua on työurani aikana purtu, syljetty, lyöty ja nimitelty. Mutta syyllinen ei ole lapsi, eivätkä monesti vanhemmatkaan. On toki kurjista oloista tulevia lapsia, jotka purkavat pahaa oloaan väkivaltaiseen käytökseen, mutta on myös perheitä, joissa lapsen oireisto on sellaista, että lapsi reagoi väkivaltaisesti vaikka vanhemmat tekisivät parhaansa. Parhaansa. Sen pitäisi riittää.
Vanhemmat eivät ole vihollisiamme. Me olemme kaikki samalla puolella, yhdessä miettimässä, että miten tästä lapsesta tulee hyvä ja hyväksytty, juuri omana itsenään.
Monesti kun minä katson hoidossamme olevia lapsia, tekee mieleni hymyillä. Ja kyllä minä hymyilenkin, työkavereille ja lapsille. Ja olen suunnattoman iloinen siitä että minulla on niin mahtava työ. Työ joka tekee minut onnelliseksi.
