Linkit piirtämiini lintuihin ovat tässä!

https://drive.google.com/open?id=0B-TaKRBHig5vbjBoUTVDdHdTNEU

https://drive.google.com/open?id=0B-TaKRBHig5vQWxpZWVKV1lLdXM

https://drive.google.com/open?id=0B-TaKRBHig5vQUwxWDJseHYxVHM

Nyt testaillaan, että toimivatko nämä linkit. Jos toimivat, niin toivottavasti niistä on yhtä paljon iloa teille, kuin meillekin on ollut.

Tällä hetkellä työn alla on metsän eläimet, jaan ne kanssanne tässä kevään aikana. Jos haluatte jotenkin minua kiittää, niin ilolla näen linnut "työn touhussa" joten jakakaa kuvia ja ideoita vaikkapa Varhaiskasvattajien materiaalipankkiin, tai blogin kommenttikenttään. 

Lintuja on kaksikymmentä. Tiedän että yksi puuttuu, joten ehdotelkaapa minulle, mikä lintu se voisi olla, niin piirretään vielä sekin. ;)

Ja syksyllä sitten joitain kuntia varten vielä kolme...:(

 

Luonnon ihmeitä

Kun olin pikkuinen tyttö, veneilimme kaikki kesät Saimaalla. Isäni kuljetti minua ja sisaruksiani metsissä, nosti katsomaan linnunpoikasia, opetti kuinka kuhankeittäjä vastaa kutsuvihellykseen ja näytti kuinka käärmeet paistattelivat päivää kalliolla. 

Vaikka lapsena meitä ehkä joskus kyllästyttikin isäni jutut linnuista ja eläimistä, niin nykyään olen niistä suunnattoman kiitollinen. Kiitollinen siitä, että isä sai minussakin syttymään rakkauden luontoon. Miten paljon enemmän nautinkaan keväästä, kun osaan kuunnella, milloin kuovit palaavat tai peippo laulaa ensimmäistä kertaa. 

Ylpeänä siirrän saamaani perintöä eteenpäin työssäni; ihmettelemme jokaista hiirenkorvaa ja maasta puskevaa kielonlehteä. Tähyilemme taivaalle ja kuuntelemme lintujen laulua. Lapset tunnistavat parikymmentä lintua, aina pyrstötiaisesta mustarastaaseen. Meillä jokaisella on oma nimikkolintumme, jotka päiväpiirillä laitamme maisematauluun. Siinä samalla mietimme linnun nimeä, saatamme kuunnella Linnut äänessä -kirjaa tai pohtia, onko kyseessä oleva lintu muutto- vai paikkalintu. Olen vuoden aikana hämmästynyt monta kertaa lasten kyvystä painaa asioita mieleensä, esimerkiksi lintujen tunnistaminen pelkän laulun perusteella käy lapsilta yllättävän vaivattomasti. 

Ja onhan se hieno tunne, kun lapsi taivaalle tähytessään hihkaisee mustan linnun nähdessään: "Tuolla lentää Petla..."

Siteiden solmimisesta

I

"- Kuka sinä olet? pikku prinssi kysyi. Olet hyvin sievä…

- Minä olen kettu, sanoi kettu

- Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti. Olen niin surullinen…

- En voi leikkiä kanssasi, sillä minua ei ole kesytetty.

- Ai! Anteeksi, sanoi pikku prinssi.

Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:

- Mitä tarkoittaa kesytetty?

-Kesytetty on sama kuin solmia siteitä..

- Solmia siteitä?

- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa… 

- Ahaa, alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut…"

Lukiessani tätä kohtaa pikku prinssistä mietin usein niitä pieniä ihmisiä, joita me kasvatuskumppaneina "kesytämme". Päivähoidon alkaessa istumme lapsi sylissä ja katselemme päivähoidon arkea sivusta, selitämme lapselle mitä nyt tapahtuu ja mitä toiset lapset ja aikuiset tekevät. Näemme vaivaa, että turvallinen kiintymyssuhde hoitavaan aikuiseen muodostuu. Muistan yhdenkin pienen tytön monen vuoden takaa, jonka hoidon alku oli kovin itkuinen, niin kuin pienten monesti on. Tyttö sylissäni kiertelin pihalla ja "kesytin" tyttöä. Juttelin pihan tapahtumista, katseltiin lintuja ja ohi ajavia autoja. Itku taukosi aina hetkeksi alkaakseen kohta uudelleen. Mutta ajastaan onnistuimme "solmimaan siteitä", itkut vähenivät ja lopulta loppuivat kokonaan. Siteet kuitenkin säilyivät, pitkä katse ja hymy huoneen toiselta puolen, tai aamuinen hetki kainalossa kertovat siitä vahvasta siteestä joka välillämme on. 

"Niinpä Pikku prinssi siis kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi sanoi kettu:

- Voi…! Kuinka tulenkaan itkemään!

- Se on oma syysi sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit, että kesyttäisin sinut…

- Aivan niin, kettu sanoi.

- Mutta nyt alat itkeä! pikku prinssi sanoi.

- Mutta silloinhan et voittanut mitään…

- Voitinpas, sanoi kettu, voitin vehnän kultaisen värin. Voi joutua itkemään vähän jos on antanut kesyttää itsensä."

 

Niin. Yhtenä päivänä tulee se hetki kun on aika erota. Ja voi joutua itkemään vähän. Mutta niin kuin kettu muisti pikku prinssin kultaiset hiukset, jää minullekin muistoksi se luottavainen katse ja ne pienet ujot hymyt joita vuosien varrella sain. 

"Jää hyvästi…

- Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Kiitos teille pienet ihmiset, jotka olette opettaneet minua näkemään sydämelläni. 

Te muistutatte minua päivittäin siitä, mikä elämässä on tärkeää.

Lämmöllä, kaikille niille joita minulla on ollut onni ja ilo "kesyttää" ja tulla itsekin siinä samalla "kesytetyksi":

Petra

Lainaukset:  Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

Ne tärkeimmät asiat

Tällaista tarinaa olen tässä viikon varrella mielessäni kirjoittanut, tänään se sitten kirjoittautui tekstiksi. 

Näihin ajatuksiin pitkälti pohjaan oman työni, vaikka se joskus haasteellista onkin. Parhaani yritän, toivottavasti se riittää. :)

Syli. Lapsen tärkein lohdutuksen lähde on aikuisen syli. Ero vanhemmista on lapselle kuormittava tekijä, sylissä ikävä helpottaa, sylistä on helppo tankata turvaa. Sylistä on hyvä lähteä päivän leikkeihin.

Ruoka. Älä pakota, älä vaadi. Kannusta, kehu ja kiitä. Mitä vähemmän ruokailuun liittyy tunnelatausta, sitä paremmin lapset syövät. Keskustele pöydässä lasten kanssa.

Katse. Hyväksyvä katse, tuikkivat silmät. Epävarmat lapset hakevat monesti aikuisen katsekontaktia, pelkkä lempeä katse voi riittää rohkaisemaan ja kannustamaan lasta. 

Vanhemmat. Ole aidosti kumppani, rinnallakulkija. Älä nosta itseäsi vanhempien yläpuolelle.

Leikki. Varaa riittävästi aikaa vapaalle leikille, leikin merkitys lapsen kehityksessä on valtava. Lapsi oppii leikkiessään.

Lapsen ajatukset. Pysähdy. Kuuntele. Riemastu. Työmme parasta antia ovat ne hilpeät oivallukset, joita pienet ystävämme meille kertovat.

Lapsilähtöisyys. Mitä se oikeasti on? Siinäpä onkin meille varhaiskavattajille pähkinä purtavaksi. Hieno sana, joka meinaa jäädä arjen jalkoihin. Miten voisimme olla aidosti lapsilähtöisiä, niin, että lasten ääni kuuluisi ja kädenjälki näkyisi päivähoidossa?

Huumori. Höpsöttele, hassuttele, ja naura lasten kanssa. Älä pelkää heittäytyä.

Hellyys. Lapsi on valtaosan päivästään hoidossamme. Silitä, halaa, pörrötä tukkaa. Nappaa uninen taapero kainaloon ja vietä hetki heräävän kanssa. Pue hitaasti ja ihmetellen, kylläpä on hienot varpaat ja ihanan taitavat sormet. 

Aika. Mihin meillä on kiire? Ei mihinkään. Ja jos meillä aikuisilla onkin, niin lapsilla ei ole. Annetaan heidän ihmetellä tätä maailmaa omassa tahdissaan. 

Tervetuloa!

Olen pitkään haaveillut blogista ja siitä, että saisin työstettyä työni herättämiä kysymyksiä ja ajatuksia aina tekstiksi asti. 

Koen lapsilähtöisen varhaiskasvatuksen tärkeäksi, niin tärkeäksi, että haluan ottaa puheeksi aiheita ja joskus epäkohtiakin joita aina aika-ajoin tässä työssä kohtaa. 

Varhaiskasvatus ei ole helpoin työ, jonka ihminen saattaa valita. Pienillä ihmisillä on taito vedellä naruista, jotka saavat niin parhaimmat, kuin pahimmatkin ominaisuutemme pintaan. 

Siksipä jatkuva reflektointi siinä miten työtämme teemme onkin äärimmäisen tärkeää. Tämä blogi on minun tapani miettiä sitä, miten työtäni parhaiten tekisin. 

Kuvat ovat itse ottamiani, ellei toisin mainita.